Sairaan lapsen kotihoitopalvelu henkilöstönsä hyvinvoinnista välittäville yrityksille.
Lempi Lastenhoito
Lempi Lastenhoito on luotettava ja helppo sairaan lapsen kotihoitopalvelu pääkaupunkiseudulla sijaitseville yrityksille. Palvelumme helpottaa työn ja perhe-elämän yhteensovittamista samalla kun se vähentää alle 10-vuotiaiden lasten vanhempien äkillisiä poissaoloja ja niihin liittyviä haasteita. Työntekijälle palvelun käyttäminen on aina vapaaehtoista.
Jätä yhteydenotto!Kaikki alkoi tarpeesta auttaa
Lempi ei syntynyt hetkessä. Se on rakentunut vuosikymmenten kokemuksesta.
Vuonna 1999 Lempin nykyinen toimitusjohtaja
Leena Meri aloitti työnsä Kodinavuxilla aikana, jolloin työn ja perheen yhteensovittaminen oli monelle perheelle haastavaa. Yhdessä Capgeminin kanssa vietiin eduskuntaan malli, jonka ansiosta työnantaja pystyi tarjoamaan sairaan lapsen kotihoitoa työntekijälle verottomana etuna. Se oli merkittävä askel suomalaisessa työelämässä – mutta ennen kaikkea helpotus perheille.
Leena on uransa aikana tehnyt satoja sairaan lapsen kotihoitosopimuksia. Jokaisen sopimuksen taustalla on ollut perhe, joka on tarvinnut apua juuri oikealla hetkellä. Vuosien varrella on syntynyt syvä ymmärrys siitä, mitä turvallinen, luotettava ja lämmin palvelu tarkoittaa silloin, kun lapsi sairastaa.
Vuonna 2014 Kodinavuxin ja Doctagonin kotiin tuotettavat palvelut yhdistyivät – ja syntyi Stella. Myöhemmin Saari Partners osti Stellalta kotisiivousliiketoiminnan, ja nykyinen Lempi alkoi rakentua vahvaksi valtakunnalliseksi kotipalveluiden toimijaksi. Vaikka Lempi on yrityksenä ollut olemassa viisi vuotta, sen juuret ulottuvat paljon pidemmälle. Osaaminen, toimintamallit ja ymmärrys sairaan lapsen kotihoidosta eivät ole uusia – ne ovat rakentuneet yli 25 vuoden kokemuksella. Meillä mukana tiimissämme ammattilaisia – jotka ovat pyörittäneet, kehittäneet ja johtaneet sairaan lapsen kotihoitoa käytännössä.
Siksi lanseerasimme sairaan lapsen kotihoidon Lempin nimissä osaksi palvelukokonaisuuttamme. Ei siksi, että tämä olisi uusi idea. Vaan siksi, että tarve on yhä sama – ja ehkä tärkeämpi kuin koskaan. Kun lapsi sairastaa, perhe tarvitsee nopeaa, luotettavaa ja inhimillistä apua. Työnantaja tarvitsee ratkaisun, joka toimii sujuvasti arjessa. Meillä yhdistyvät kokemus, rakenteet ja sydän.
Sairaan lapsen kotihoito ei ole meille vain palvelu. Se on osa Lempin tarinaa – ja jatkoa työlle, joka alkoi jo vuonna 1999.
Lempi Lastenhoito huolehtii sairaasta lapsesta turvallisesti omassa kodissa
Työntekijöille Lempin Lastenhoito mahdollistaa työn tekemisen myös lapsen sairastuessa, jos vanhempi niin haluaa. Töihin voi keskittyä hyvällä omallatunnolla, kun sairas lapsi on kotona luotettavan hoitajan kanssa. Sairastuneelle lapselle Lempi Lastenhoito tarkoittaa turvallista hoitajaa, joka keskittyy täysin lapsen tarpeisiin. Koulutettu hoitaja on saatavilla myös erityistä tukea ja hoitoa tarvitseville lapsille.
Lempi Lastenhoidon edut työnantajalle
Sairaan lapsen kotihoitopalvelu henkilöstönsä hyvinvoinnista välittäville yrityksille.
Lempin Lastenhoito vähentää äkillisiä poissaoloja ja niistä johtuvia työn etenemis- ja sijaisuushaasteita ja parantaa työntekijöiden hyvinvointia helpottamalla työn ja perhe-elämän yhteensovittamista.
Lempi Lastenhoidon edut työntekijälle ja sairastuneelle lapselle
Luotettava sairaan lapsen kotihoito sairastuneelle lapselle helposti ja nopeasti – myös erityislapsille.
Miten Lempi Lastenhoito toimii?
- Kun yritys on tehnyt Lempin Lastenhoito -sopimuksen, Lempi tai yritys kertoo henkilöstölle palvelun sisällöstä ja käyttämisestä
- Työntekijä lataa puhelimeensa OmaLempi-sovelluksen ja kirjaa sinne saamansa yritystunnuksen, omat yhteistietonsa sekä lasten nimet ja iät
- Lapsen sairastuessa työntekijä tekee hoitajapyynnön sovellukseen tai puhelimitse, jos hän haluaa käyttää palvelua tullakseen itse töihin
- Lempin lastenhoitaja vahvistaa tulonsa ja saapuu sovitusti perheen kotiin
- Työpäivän aikana hoitaja raportoi lapsen voinnista vanhemmalle sovitusti
- Työnantaja saa laskuyhteenvedon käytetyistä palveluista
- Työntekijälle palvelu on veroton
Pyydä Lempi Lastenhoito -palvelun esittely työpaikallesi!
Ota meihin yhteyttä puhelimitse
Asiakaspalvelumme on avoinna Uusimaa klo 8–16, muut paikkakunnat klo 8–15.
Puhelun hinta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min kotimaan lanka- ja matkapuhelinliittymistä.



