Lempin arvot: Ilo – kun Lempi sekosi Käärijästä

Lempin arvot, Ilo. Kun Lempi sekosi Käärijästä

Kun Lempin jengi innostuu jostain, se on menoa. Se saattaa alkaa hyvin pienestä, kuten innostavan videon jakamisesta kollegoille Teamsissa. Ja seuraavana päivänä koko Itälahdenkadun toimisto hehkuu kevään-, ei vaan käärijänvihreänä, ja neukkarista raikaa Cha-cha-chaa. Lempissä ilo näkyy ja kuuluu.

Kuten Lempissä on tapana, hyvien ideoiden edessä ei jarrutella. Innostuminen on aina käsin kosketeltavaa ja tarttuu hetkessä lempiläisestä toiseen. Niin kuin nyt: Ylen tekemän kannustusvideon jälkeen oli heti selvää, että myös Lempin väki haluaa ottaa osaa Käärijän tsemppaamiseen. Idea syntyi tiistaina iltapäivällä, ja keskiviikkona toimistolla jo kuvattiin. Jokainen toimistolle saapunut oli pukenut päälle jotain vihreää tai pinkkiä. Oli huikeaa huomata, miten jokainen paikalla olija heittäytyi ja kantoi kortensa kekoon ihanan hullun ja hassun videon tekemiseksi.  

Katso Lempin kannustusvideo Käärijälle >>

Mutta miksi Käärijä tuntuu lempiläisistä niin puhuttelevalta?

Välittömyys, vilpittömyys, pidättelemätön energia, aito heittäytyminen ja puhdas ilo omasta tekemisestä ovat iso osa Käärijän vastustamatonta karismaa. Kukapa ei tykkäisi tyypistä, joka ei ota itseään liian vakavasti, on kaveri kaikille ja levittää ympärilleen hyvää energiaa, minne meneekin?

Ilo on myös yksi Lempin neljästä arvosta ja läsnä kaikessa tekemisessä. Iloa ei voi pakottaa tai päälle liimata, vaan se syntyy ihmisistä, positiivisesta asenteesta ja yhdessä tekemisestä. Ilon pitää näkyä ja kuulua, jotta se tarttuu.

Tällä hetkellä Lauttasaaren toimistolla mietitäänkin istumajärjestystä uusiksi. Asiakaspalvelussa puhelintyötä tekeville järjestetään rauhallinen soppi avokonttorin perälle, jotta iloinen puheensorina ja naurunremakat voivat edelleen säestää työntekoa muualla toimistossa.

Lue lisää Lempin arvoista ja Lempistä työpaikkana:
Lempitiimi
Työpaikat

Lempi-arvot-ilo-blogi

#lempityöpaikka #lempiway #lempikodinhoito #lempiarvot